Kun 1+1=4.. Meidän pienen pienet rakkaat ovat jo matkallaan maailmaan!

Jokohan sitä nyt uskaltaisin alkaa kirjoittelemaan tätä blogia? Ajatus oman mammablogin aloittamisesta on kytenyt mielessä jo pidemmän aikaa.. Odotuksen alkumetreiltä lähtien on tullut kahlattua läpi muiden raskausblogeja, olen nauttinut niiden lukemisesta ja kaiken tiedon/kokemuksien ahmimisesta tosi paljon.. ..ja siitähän se ajatus sitten lähti, että voisihan se olla mukavaa kokeilla kirjoittaa omaakin blogia ja tässäpä sitä nyt sitten ollaan:)

Olen 28-vee sairaanhoitajatar susirajalta, täällä me asustellaan ihanan aviomieheni sekä ~1.5 vuotiaan Staffiherra Carmelon kanssa rivarikaksiossa.. Ja ainiin, ilmeisesti jos nyt kaikki sujuu hyvin loppuun asti niin meille olisi tulossa loppukeväästä kauan odotetut esikoiskaksoset! Kertoisikohan tämä blogi sitten vaikka kiteytettynä kaikesta tästä: meidän odotuksesta, elämästä ja ihan tavallisesta arjesta.

Mites nämä miun masun vallanneet kaksoset sitten..? Raskauteen osasivat pikkuiset ihmeemme järjestää aikamoisen yllärin meille autuaan tietämättömille raakilevanhemmilleen ilmaantumalla sinne kaksinkappalein! Sukurasitusta kaksosuuteen on kyllä ja vielä molempien meistä puolelta mutta... Se että vauvanalkuja olikin mahassa kaksinkappalein oli silti meille huisi ja elämämme varmasti ikimuistoisin ja isoin yllätys, eikä ultraääneen mennessä kaksosraskauden mahdollisuus käynyt kyllä  mielessä meistä kummallakaan! ..enemminkin menimme sillä ennakko-odotuksella ekaan ultraan, että onkohan siellä edes ketään, siinä vaiheessa kun ei vielä oireita itselläni ollut.. Voi mikä ilon päivä tuo perjantai 7.11.2014 meille sitten olikaan!

Meidän kaksikko on ns. di-di duo eli molemmilla pikkuisista on omat istukkansa ja  omat vesi/kalvopussinsa. Tilane on siis anatomisesti ”turvallisin” mahdollinen mitä kaksosraskauden suhteen vain olla voi. Meidän alueelle, Pohjois-Karjalan maakuntaa syntyy noin 8-10 kaksoset vuosittain. Kaksosraskautta seurataan pääpainoisesti erikoissairaanhoidossa mm. kohtalaisen tihein ultraäänin, neuvolassa en juurikaan ole käynyt odotusaikana (tähän mennessä neuvolakäyntejä on siis kertynyt 3kpl). Tämä on ollut meille ensiodottajina ihan loistojuttu ja itselle tuo varmuutta ja hyvää mieltä kun ultrissa kuulee vauvojen kuulumisista keskimääräistä useammin kuin ns. normaaliraskauksissa! Edelleen oma olo on epätodellinen, tuplailoinen ja tuplaihmettelevä: kaksoset, meillekkö?! Ja kolikon toisena puolena on sitten myös se tuplahuoli, mm. tuplamenettämisenpelko on edelleen ajoittain pinnalla, vaikka maaginen rv12 on ohitettu jo aikapäiviä sitten joulukuun alkupuolella.... Mutta sitähän tämä raskaana/äitinä oleminen lienee on; jatkuvaa huolehtimista ja epätietouden sietämistä, raskausaika kaikkine huolineen ja panikointeineen on kyllä hyvää ”valmentautumista” tulevaan äitiyteen:) Oma hyvä ja meille jo-nyt-niin-tärkeä tukiverkostomme on onneksi ollut ihanasti tukena ja täysillä mukana tässä odotuksessa:)

Raskaus on sujunut tähän saakka varsin hyvin ja itse oon voinut tosi hyvin myös:) Kaikenlaista pientä oiretta on mahtunut matkanvarrelle mm. alkuaikojen superväsymys (=nukuin käytännössä kaiken vapaa-aikani plussauksesta rv7 saakka), pahoinvointi (=öllötys, yökkäily ja jokapäiväinen oksentelu rv 10-19), ummetus (luoja kiitos Pegorion on keksitty!), aamuyön valvomiset (=vauvat heräytyy vessakäynneillä ja eihän sen jälkeen erkkikään saa siinä tökkäilyssä ja monottelussa uudestaan unen päästä kiinni), supistelut (etenkin rv21-23 oli näitä paljon, ilmeisesti selittyvät kohdun nopealla kasvulla), alakerran kipuilut jotka aktivoituvat liian rasituksen/käveleksimisen/istumisen jälkeen (=liitoskipuja?).. Viimeisimpinä ”uutuuksina” on ilmaantunut jalkapohjien öistä kuumottelua sekä  turvotuksia reisissä... Onhan sitä ollut, kaikenlaista.

Miun raskausajan ylivoimaisesti v-mäisin episodi sattui 12.12 keskellä yötä kun hematooma (jonka olemassaolosta en siis ollut tietoinen) läväytti kirkkaat veret läpi sänkyymme: tämä kokonaisuus täydentyi sillä että klo 04 aamuyöllä puoliunisena herätessäni oudon ”kosteaan oloon” ja seuraavassa hetkessä lakanat nähtyäni sain melkein sydärin ja sain elää elämäni kauhuhetkiä seuraavat tunnit.. Silloin olin jo varma että tääpä raskaus olikin nyt sit tässä..... Onneksi tuosta selvittiin säikähdyksellä, sikiökalvojen väliset hematoomat ovat ilmeisesti kaksosraskauksissa aika yleisiä ja meilläkin tuo kurja sisäinen pläntti onneksi katosi muutamissa viikoissa itsestään.. Mutta piru että osasikin säikäyttää! Mutta all in all ja yhteenvetona koen, että hyvin hyvävointisena sitä on porskuteltu menemään ainakin toistaiseksi ja en voi olla kuin tyytyväinen omaan jaksamiseen ja vointiin! :)

Olo on nyt sellainen että kuluisi tämä kevät jo! Täällä tietokone ruudun takana kirjoittelee siis 1kpl hyvin malttamattomia, innokkaita, ikionnellisia, ajoittain oireitaan kärppänä tarkkailevia&oireistaan tai niiden puutteesta johtuen hermoilevia, jännittyneitä ja kärsimättömiä mammoja:) En malta odottaa että saisimme vauvat syliin saakka ja pääsisimme näkemään millaisia nämä nyt jo niin meille rakkaat pienet potkiutujat ovat... :)